Muotoiluhuone Tuokio


Muotoiluhuone Tuokio on nuori muotoiluyritys, jonka tavoitteena on tuoda iloa, tarinoita ja kauneutta tavalliseen arkeen. Ominaista Tuokiota on värit, ilo, tietynlainen minimalistisuus ja pieni juju. Kesällä 2013 perustettu yritys on jo ehtinyt eskari-ikään, juuri siihen parhaaseen. Siihen, missä kaikki on mahdollista, kaikkea opetellaan, kaikkea ihmetellään. Opitaankin, palataan alkuun, noustaan taas. Ylitetään vuoria (no ainakin kynnyksiä), kiivetään portaita vaikkei osata tulla alas. Mutta yhtä kaikki, oivalletaan, iloitaan ja kurkotetaan ylemmäs! Suurella innolla!

Tuokion korut on valmistettu kotimaisesta koivuvanerista, ja puhtaasta, nikkelittömästä kirurginteräksestä. Inspiraationa toimii omat lapset, menneet vuosikymmenet, minimalistisuus. Mutta samalla myös hetkittäinen rönsyily, graafisuus ja ihan jokapäiväinen, tavallinen arki: kaatunut maitolasi on arjen parasta tilataidetta. Korusuunnittelun ja oman korumalliston lisäksi Muotoiluhuoneella syntyy reipasta muotoilua graafisen suunnittelun, tekstiilisuunnittelun ja kuvitusten muodossa.

Kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa, mahdollisimman ympäristöystävällisesti, vastuullisesti ja laadukkaasti. Tuokio haluaa myös tukea suomalaista työtä ja osaamista hankkimalla tarvittavia materiaaleja Suomesta. Kiitos kun sinäkin teet niin. Tehdään yhdessä hyvää!

www.kauppatuokio.fi/

Muotoiluhuone Tuokio Onneli Mini Korvakorut
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Muotoiluhuone Tuokio Onneli Mini Korvakorut
25,00 €
Heti saatavilla
Muotoiluhuone Tuokio Eloisa Mini korvakorut
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Muotoiluhuone Tuokio Eloisa Mini korvakorut
29,00 €
Heti saatavilla
Muotoiluhuone Tuokio Maija kaulakoru
Tuotteet‪»Asusteet‪»Kaulakorut‪»
Muotoiluhuone Tuokio Maija kaulakoru
27,00 €
Heti saatavilla
Muotoiluhuone Tuokio Maija korvakorut
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Muotoiluhuone Tuokio Maija korvakorut
27,00 €
Heti saatavilla
Muotoiluhuone Tuokio Ainoa kaulakoru
Tuotteet‪»Asusteet‪»Kaulakorut‪»
Muotoiluhuone Tuokio Ainoa kaulakoru
27,00 €
Heti saatavilla
Muotoiluhuone Tuokio Ainoa korvakorut
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Muotoiluhuone Tuokio Ainoa korvakorut
27,00 €
Heti saatavilla
Muotoiluhuone Tuokio Eloisa Kaulakoru, Glitter
Tuotteet‪»Asusteet‪»Kaulakorut‪»
Muotoiluhuone Tuokio Eloisa Kaulakoru, Glitter
30,00 €
Heti saatavilla
Muotoiluhuone Tuokio Elmo Nappikorvakorut
»
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Muotoiluhuone Tuokio Elmo Nappikorvakorut
22,00 €
USEITA VÄREJÄ
(2)
Heti saatavilla
Muotoiluhuone Tuokio Elmo Kaulakoru
»
Tuotteet‪»Asusteet‪»Kaulakorut‪»
Muotoiluhuone Tuokio Elmo Kaulakoru
27,00 €
Heti saatavilla
Muotoiluhuone Tuokio Elmo Korvakorut
»
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Muotoiluhuone Tuokio Elmo Korvakorut
27,00 €
USEITA VÄREJÄ
(2)
Heti saatavilla
-50%
Muotoiluhuone Tuokio Seili Kaulakoru
Tuotteet‪»Asusteet‪»Kaulakorut‪»
Muotoiluhuone Tuokio Seili Kaulakoru
Tarjoushinta 13,50 €
Heti saatavilla
-50%
Muotoiluhuone Tuokio Seili Korvakorut
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Muotoiluhuone Tuokio Seili Korvakorut
Tarjoushinta 14,50 €
USEITA VÄREJÄ
Heti saatavilla
-50%
Muotoiluhuone Tuokio Alma Kaulakoru
Tuotteet‪»Asusteet‪»Kaulakorut‪»
Muotoiluhuone Tuokio Alma Kaulakoru
Tarjoushinta 13,50 €
USEITA VÄREJÄ
Heti saatavilla
-50%
Muotoiluhuone Tuokio Alma Korvakorut
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Muotoiluhuone Tuokio Alma Korvakorut
Tarjoushinta 14,50 €
Heti saatavilla
-50%
Muotoiluhuone Tuokio Tuokio-Kaulakoru
Tuotteet‪»Asusteet‪»Kaulakorut‪»
Muotoiluhuone Tuokio Tuokio-Kaulakoru
Tarjoushinta 12,50 €
Heti saatavilla
Muotoiluhuone Tuokio Taimi Kaulakoru
Tuotteet‪»Asusteet‪»Kaulakorut‪»
Muotoiluhuone Tuokio Taimi Kaulakoru
27,00 €
USEITA VÄREJÄ
(2)
Heti saatavilla
Muotoiluhuone Tuokio Taimi Nappikorvakorut
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Muotoiluhuone Tuokio Taimi Nappikorvakorut
20,00 €
USEITA VÄREJÄ
(2)
Heti saatavilla
Muotoiluhuone Tuokio Taimi Korvakorut
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Muotoiluhuone Tuokio Taimi Korvakorut
27,00 €
USEITA VÄREJÄ
(2)
Heti saatavilla
Muotoiluhuone Tuokio Eloisa Nappikorvakorut
»
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Muotoiluhuone Tuokio Eloisa Nappikorvakorut
18,00 €
USEITA VÄREJÄ
(1)
Heti saatavilla
Muotoiluhuone Tuokio Eloisa Kaulakoru
»
Tuotteet‪»Asusteet‪»Kaulakorut‪»
Muotoiluhuone Tuokio Eloisa Kaulakoru
27,00 €
USEITA VÄREJÄ
Heti saatavilla
Muotoiluhuone Tuokio Eloisa Korvakorut
»
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Muotoiluhuone Tuokio Eloisa Korvakorut
29,00 €
USEITA VÄREJÄ
(1)
Heti saatavilla