Nouki


Inspiroiva, vaivaton ja vastuullinen

Vuonna 2015 perustimme NOUKI:n halusta helpottaa ihmisten arkea kauniilla ja käytettävillä arkivaatteilla. Halusimme myös muuttaa vaateteollisuuden vallalla olevia epäeettisiä ja massatuontanto-valtaisia toimintamalleja. Ensimmäinen naistenvaatemallisto julkaistiin 2015 syksyllä. Heti alusta alkaen tavoitteemme on ollut suunnitella kestäviä, miellyttävän tuntuisia, inspiroivia ja vastuullisesti tuotettuja vaatteita naisille, jotka kaipaavat vaivatonta tyylikkyyttä ja haluavat elää vastuullisesti, mutta elämästä nauttien.

Toimimme vastuullisesti ja läpinäkyvästi ja meillä on vahvat arvot. Emme halua valmistaa tuotteitamme polkemalla kenenkään oikeuksia tai kuluttaa turhaan luonnonvaroja. Meille on tärkeää, että tuotteita valmistetaan vain todelliseen tarpeeseen ja harkiten. Asiakkailla on oikeus tietää miten ja kuka tuotteen on valmistanut.

Tuotteet valmistetaan lähituotantona Suomessa: Kiteellä, Tampereella ja Tuusulassa. Kaikki kankaamme ja neuloksemme ovat myös vastuullisesti Suomessa tai Euroopassa tuotettuja. Sekä kotimaiset että eurooppalaiset yhteistyökumppanimme ovat luotettavia, ammattitaitoisia ja huolella valittuja.


Suunnittelijat,

Anna Reilin & Saara Naskali


www.nouki.fi/

Nouki HURMA midimekko, Kedolla vihreä
 
Tuotteet‪»Naiset‪»Mekot & tunikat‪»
Nouki HURMA midimekko, Kedolla vihreä
299,00 €
Heti saatavilla
Nouki HETKI pellavamekko, Kedolla helle
 
Tuotteet‪»Naiset‪»Mekot & tunikat‪»
Nouki HETKI pellavamekko, Kedolla helle
289,00 €
Heti saatavilla
Nouki HUIMA pellavamekko, Kedolla helle
 
Tuotteet‪»Naiset‪»Mekot & tunikat‪»
Nouki HUIMA pellavamekko, Kedolla helle
289,00 €
Heti saatavilla
Nouki KOTVA t-paitamekko, vadelma
 
Tuotteet‪»Naiset‪»Mekot & tunikat‪»
Nouki KOTVA t-paitamekko, vadelma
259,00 €
Heti saatavilla
Nouki TALVIKKI puuvillapaita, Apila Valkovihreä
 
Tuotteet‪»Naiset‪»Paidat‪»
Nouki TALVIKKI puuvillapaita, Apila Valkovihreä
169,00 €
Heti saatavilla
Nouki TOVI Nappipaita
 
Tuotteet‪»Naiset‪»Paidat‪»
Nouki TOVI Nappipaita
189,00 €
Heti saatavilla
Nouki TOVI Nappimekko, Kedolla vihreä
 
Tuotteet‪»Naiset‪»Mekot & tunikat‪»
Nouki TOVI Nappimekko, Kedolla vihreä
299,00 €
Heti saatavilla
Nouki ALPPIRUUSU mekko, vihreä
 
Tuotteet‪»Naiset‪»Mekot & tunikat‪»
Nouki ALPPIRUUSU mekko, vihreä
229,00 €
Heti saatavilla
Nouki USVA trenssi, vedenvihreä
 
Tuotteet‪»Naiset‪»Takit‪»
Nouki USVA trenssi, vedenvihreä
399,00 €
Heti saatavilla
Nouki HAY Midimekko, Minttu
 
Tuotteet‪»Naiset‪»Mekot & tunikat‪»
Nouki HAY Midimekko, Minttu
219,00 €
(1)
Heti saatavilla
Nouki HAY Midimekko, Smaragdi
 
Tuotteet‪»Naiset‪»Mekot & tunikat‪»
Nouki HAY Midimekko, Smaragdi
219,00 €
(1)
Heti saatavilla
Nouki Rauha Midimekko, Valokas Smaragdi
 
Tuotteet‪»Naiset‪»Mekot & tunikat‪»
Nouki Rauha Midimekko, Valokas Smaragdi
289,00 €
Heti saatavilla
Nouki MINI-HULJA pellavamekko, minttu
 
Tuotteet‪»Naiset‪»Mekot & tunikat‪»
Nouki MINI-HULJA pellavamekko, minttu
219,00 €
Heti saatavilla
Nouki MINI-HULJA pellavamekko, Lila
 
Tuotteet‪»Naiset‪»Mekot & tunikat‪»
Nouki MINI-HULJA pellavamekko, Lila
219,00 €
Heti saatavilla
Nouki Viuhka Korvakorut, Pinkki-Oranssi
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Nouki Viuhka Korvakorut, Pinkki-Oranssi
32,00 €
Heti saatavilla
Nouki Pikku-Viuhka Korvakorut, Valokas Lila
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Nouki Pikku-Viuhka Korvakorut, Valokas Lila
30,00 €
Heti saatavilla
Nouki Linja Culottes, Musta Tencel
 
Tuotteet‪»Naiset‪»Housut‪»
Nouki Linja Culottes, Musta Tencel
199,00 €
(1)
Heti saatavilla
Nouki Selja Pellavapaita, Valkoinen
 
Tuotteet‪»Naiset‪»Paidat‪»
Nouki Selja Pellavapaita, Valkoinen
149,00 €
Heti saatavilla
Nouki Selja Pellavapaita, Ruusukulta
 
Tuotteet‪»Naiset‪»Paidat‪»
Nouki Selja Pellavapaita, Ruusukulta
149,00 €
Heti saatavilla
Nouki Viuhka Korvakorut, Valokas Talvimarja
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Nouki Viuhka Korvakorut, Valokas Talvimarja
32,00 €
Heti saatavilla
Nouki Viuhka Korvakorut, Valokas Smaragdi
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Nouki Viuhka Korvakorut, Valokas Smaragdi
32,00 €
Heti saatavilla
Nouki Pikku-Viuhka Korvakorut, Pinkki / Smaragdi
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Nouki Pikku-Viuhka Korvakorut, Pinkki / Smaragdi
30,00 €
Heti saatavilla
Nouki Pikku-Viuhka Korvakorut, Pinkki-oranssi
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Nouki Pikku-Viuhka Korvakorut, Pinkki-oranssi
30,00 €
Heti saatavilla
Nouki Pikku-Viuhka Korvakorut, Smaragdi
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Nouki Pikku-Viuhka Korvakorut, Smaragdi
30,00 €
Heti saatavilla
Nouki Pikku-Viuhka Korvakorut, Vihreä
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Nouki Pikku-Viuhka Korvakorut, Vihreä
30,00 €
Heti saatavilla
Nouki KORIA Poolo, Vanilja
 
Tuotteet‪»Naiset‪»Paidat‪»
Nouki KORIA Poolo, Vanilja
149,00 €
(1)
Heti saatavilla
Nouki Kide Korvakorut, Ruoste
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Nouki Kide Korvakorut, Ruoste
30,00 €
Heti saatavilla
Nouki Kaiku Korvakorut Vihreä
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Nouki Kaiku Korvakorut Vihreä
35,00 €
(1)
Heti saatavilla
Nouki Hiusdonitsi, Iso
»
Tuotteet‪»Asusteet‪»Hiusasusteet‪»
Nouki Hiusdonitsi, Iso
12,00 €
(1)
Heti saatavilla
Nouki Hiusdonitsi, Pieni
»
Tuotteet‪»Asusteet‪»Hiusasusteet‪»
Nouki Hiusdonitsi, Pieni
10,00 €
USEITA VÄREJÄ
(1)
Heti saatavilla
Nouki Viuhka Korvakorut, Metsikkö
Tuotteet‪»Asusteet‪»Korvakorut‪»
Nouki Viuhka Korvakorut, Metsikkö
32,00 €
USEITA VÄREJÄ
(3)
Heti saatavilla