Suosituimmat ensin
Tykätyimmät ensin
Aakkosjärjestys
Halvimmat ensin
Kalleimmat ensin
Uusimmat ensin

Paine Clothing


OULULAISET UKKELIT PAINE CLOTHINGIN TAKANA

Pitkään hautunut ja vihdoin päivänvalon nähnyt ikioma vaatebrändi on perustajiensa Jami Tauniharjun & Iikka Kolehmaisen toteutunut unelma. Brändi syntyi vahvasta halusta luoda vaatteita oman vision ja arvojen säestämänä. Yritys haluaa luoda kestävästi kehittyvän vaatebrändin, jonka takana voi seistä nyt ja tulevaisuudessa.



KATUMUOTIA LAADUKKAISTA LUONNONMATERIAALEISTA

Alusta asti on ollut selvää, että tuotteiden tulee olla laadukkaita ja kestäviä, jotta ne voivat palvella asiakkaita mahdollisimman pitkään. Pääpaino on aikaa kestävissä mallistoissa ja pysyvästi toimivassa, ajattomassa ja kestävässä designissa. Istuva ja mukava materiaali sopii päällesi ja tekee vaatteista luotettavia eri tilanteisiin.



KESTÄVÄÄ MUOTIA OULULAISELLA ASENTEELLA

Uskomme, että pienillä muutoksilla ja paremmilla valinnoillamme kohti kestävämpää kehitystä, jokainen meistä voi kantaa oman kortensa kekoon ympäristön puolesta. Kestävä muoti perustuu siihen, että sen tuotantoketju on läpinäkyvä ja tuotteet ovat valmistettu reiluissa olosuhteissa. Materiaalit ovat sertifioituja ja koko tuotantoketju muodostaa tavanomaista pienemmän hiilijalanjäljen.

Paine Clothing - Vaatteiden matka


Seuraa Paine Clothingia somessa:

Instagram & Facebook

www.paineclothing.fi



Paine Clothing Torni t-paita, Unisex, Navy
 
Tuotteet‪»Miehet‪»Paidat‪»
Paine Clothing Torni t-paita, Unisex, Navy
45,00 €
(1)
Heti saatavilla
Paine Clothing Klassikko Huppari, Dark orange
 
Tuotteet‪»Miehet‪»Colleget & hupparit‪»
Paine Clothing Klassikko Huppari, Dark orange
79,00 €
Heti saatavilla
Paine Clothing Klassikko T-paita, Unisex, Valkoinen
 
Tuotteet‪»Miehet‪»Paidat‪»
Paine Clothing Klassikko T-paita, Unisex, Valkoinen
32,00 €
Heti saatavilla
Paine Clothing Kaira Merinovillapipo, Ruskea
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Päähineet‪»Pipot‪»
Paine Clothing Kaira Merinovillapipo, Ruskea
42,00 €
Heti saatavilla
Paine Clothing Kero Merinovillapipo, Vaaleanruskea
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Päähineet‪»Pipot‪»
Paine Clothing Kero Merinovillapipo, Vaaleanruskea
46,00 €
Heti saatavilla
-40%
Paine Clothing Softi T-paitamekko
 
Tuotteet‪»Naiset‪»Mekot & tunikat‪»
Paine Clothing Softi T-paitamekko
Tarjoushinta 26,40 €
(2)
Heti saatavilla
Paine Clothing Merikoski Kangasmerkki
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Muuta‪»
Paine Clothing Merikoski Kangasmerkki
5,00 €
Heti saatavilla
Paine Clothing Joki Huppari
 
Tuotteet‪»Miehet‪»Colleget & hupparit‪»
Paine Clothing Joki Huppari
109,00 €
(1)
Heti saatavilla
Paine Clothing Kaira Merinovillapipo, Vihreä
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Päähineet‪»Pipot‪»
Paine Clothing Kaira Merinovillapipo, Vihreä
42,00 €
Heti saatavilla
Paine Clothing Hauki T-paita, Unisex
 
Tuotteet‪»Miehet‪»Paidat‪»
Paine Clothing Hauki T-paita, Unisex
45,00 €
Heti saatavilla
Paine Clothing Kero Merinovillapipo, Valkoinen
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Päähineet‪»Pipot‪»
Paine Clothing Kero Merinovillapipo, Valkoinen
46,00 €
Heti saatavilla
Paine Clothing Hilla T-paita, Unisex
 
Tuotteet‪»Miehet‪»Paidat‪»
Paine Clothing Hilla T-paita, Unisex
45,00 €
Heti saatavilla
Paine Clothing Järvi College
 
Tuotteet‪»Miehet‪»Colleget & hupparit‪»
Paine Clothing Järvi College
89,00 €
Heti saatavilla
Paine Clothing Kelo 5-panel Lippis, Navy
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Päähineet‪»Lippikset ja hatut‪»
Paine Clothing Kelo 5-panel Lippis, Navy
36,00 €
Heti saatavilla
Paine Clothing Seikkailija Lippis, Musta
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Päähineet‪»Lippikset ja hatut‪»
Paine Clothing Seikkailija Lippis, Musta
36,00 €
Heti saatavilla
Paine Clothing Seikkailija Lippis, Navy
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Päähineet‪»Lippikset ja hatut‪»
Paine Clothing Seikkailija Lippis, Navy
36,00 €
Heti saatavilla
Paine Clothing From The North  Kangaskassi, Musta
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Kangaskassit‪»
Paine Clothing From The North Kangaskassi, Musta
15,00 €
Heti saatavilla
Paine Clothing Klassikko Pencil Case, Musta
 
Tuotteet‪»Asusteet‪»Lompakot ja pussukat‪»
Paine Clothing Klassikko Pencil Case, Musta
12,00 €
Heti saatavilla